Tänä vuonna toivoisin ennakkoon lahjaksi itselleni lehmän hermoja ja läheisilleni kärsivällisyyttä. Vaikka elämmekin jännittäviä aikoja ei se, että joku, lähinnä vanhemmistani jompikumpi, soittaa vähän väliä ja kysyy, että olenko vielä yhtenä kappaleena saa tätä meidän Pilttiä syntymään yhtään sen nopeampaan tai aikaisempaan kuin on tarkoitettu. Joten olisi ihan kiva, että sen sijaan, että minulla on koko ajan tunne, että minun täytyy synnyttää tämä lapsi vain jotta kaikki muut pääsevät jännityksestään eroon, niin olisi ihana saada nauttia tästä lopustakin, ilman ylimääräistä stressiä ja hampaiden kiristystä.
Toki olen itsekin, innokas tutustumaan tulevaan pienokaiseeni, niin silti osa minusta jää kaipaamaan tätä raskaana olemista, pieniä potkuja ja möyrintää sisälläni, kaikkia mielitekoja ja mielen myllerrystä mitä tähän liittyy. Onneksi voin lohduttautua sillä, että tämä tuskin on viimeinen raskaus ja pääsen nauttimaan näistä tunteista vielä uudelleen.<3
Joten rakas Joulupukki jos, voisit toimittaa sitä kärsivällisyyttä kaikille meidän läheisillemme hieman etuajassa, niin olisin enemmän kuin kiitollinen! Eipä mulla muuta, moi!
Sanna